Juoksu harrastuksena

Juoksu on helppo ja hyvin suosittu harrastus, sekä tehokas liikuntamuoto, joka on aikalailla kaikille mahdollista aloittaa. Juoksu sopii harrastuksena niin nuorille kuin varttuneemmillekin ihmisille, eli tässä on siis jokaiselle sopiva harrastus. Tämän lisäksi juoksu ei harrastuksena maksa yhtikäs mitään!

Mitä tarvitset juoksun aloittamiseen?

Tärkein asia, jonka tarvitset ennen juoksuharrastuksen aloittamista, on motivaatio. Toki tietyt varusteet ovat tärkeitä, mutta kaikista oleellisin osa on juurikin motivaatio liikkumiseen. Motivaatio on asia, jota löytyy yleensä helposti mitä vain harrastusta aloittaessa, mutta sillä on myös tapana kadota, kun on juuri pääsyt alkuun. Motivaatiota voi parantaa esimerkisi hankkimalla kunnon juoksuvarusteet sekä asettamalla itselleen tavoitteita, joita kohden pyrkiä.

Joillekin tavoitteena voi olla vaikka juosta maratoni, mutta tavoitteen ei todellakaan tarvitse olla näin kova. Varsinkin alkuvaiheessa on hyvä asettaa lopullinen tavoite, johon pyrkii, mutta tämän lisäksi on hyvä asettaa pienempiä välitavoitteita. Nämä välietapit pitävät huolta siitä, että huomaat edistyksen ja motivaatio pysyy yllä, kun olet matkalla kohti lopullista tavoitettasi.

Hyvät varusteet ovat myös osa juoksua ja tekevät harrastuksesta helpompaa, eikä juoksussa ole mitään tärkeämpää varustetta kuin kengät. Kunhan sinulta löytyy muuten juoksemiseen sopivat vaatteet, ei niillä ole niin suurta merkitystä, mutta kengillä on. Juoksuun käytettävät kengät on oltava juuri sinulle sopivat ja tämän vuoksi suosittelemme, että käännyt urheilujalkineita myyvän liikkeen puoleen, mikäli et ole aiemmin juoksua harrastanut. He osaavat neuvoa sinulle parhaat kengät, jotka tukevat jalkaa ja joiden avulla juoksuharrastus ei ainakaan kaadu siihen, että kengät ovat huonot.

Muita varusteita juoksemiseen on saatavilla runsaasti, niin alkaen vaatetuksesta aina muihin oheisvarusteisiin saakka. Näitä voi tietenkin hankkia omien mahdollisuuksien mukaan, mutta kuten sanottu, muut varusteet eivät ole niin tärkeitä. Moni kuitenkin haluaa juoksuun omat siihen tarkoitetut vaatteet eri säiden mukaan, sekä mahdollisia muita varusteita, kuten pidikkeitä puhelimen mukana kantoon tai muita vastaavia varusteita.

Yksi nykyajan hienoista puolista on myös se, että omaa harrastusta voi seurata erilaisten puhelimiin asennettavien sovellusten avulla, tai sitten erillisillä laitteilla, kuten vaikka liikuntaan tarkotetuilla rannekkeilla. Näiden avulla voit seurata omaa liikkumista hyvinkin tarkasti ja näin ollen myös pysyä paremmin selvillä edistyksestä. Nämä sovellukset tai muut eivät kuitenkaan ole missään nimessä pakollisia, joten älä ota turhaa painetta esimerkiski kalliin rannekkeen ostamisesta. Juoksussa parasta on juuri se, että sitä on mahdollista harrastaa kenen vain ja ilman sen suurempia hankintoja.

Kuinka alkuun?

Juoksu on aina aloitettava rauhallisesti, sillä kukaan meistä ei muutu sohvaperunasta maratoonariksi yhden kerran aikana. Juoksu, niin kuin muutkin liikuntamuodot, vaatii aikaa kehitykselle. Oman kunnon mukaan juoksun voi aloittaa joko ihan kävelemällä, lenkkeilemällä tai sitten tehden vuorotellen vaikka kävelyä ja lyhyitä juoksuspurtteja. Pääasia on, että saa kropan liikkelle ja alkaa tehdä työtä sen eteen, että tulevaisuudessa voi käydä koko lenkin juosten.

Moni saattaa ajatella, että jo ensimmäisen lenkin aikana pitää juosta suurin osa matkasta tai muuten on epäonnistunut jo heti alkuunsa, mutta unohda täysin tällainen ajattelu! Aloita siis rauhallisesti ja oma kunto mielessä pitäen – tarkoitus on kuitenkin, että haluat lähteä myös seuraavalle lenkille niin, ettei ensimmäinen kerta ole mielessä kamalana kokemuksena.

Lähde siis juoksuharrastukseen avoimin mielin ja se mielessä pitäen, että joka kerta kun lenkille lähdet, kehityt joka kerta enemmän ja kuntosi paranee jatkuvasti. Nautinnollisia juoksuhetkiä!