Ystävänhiihto
Monnin hiihto
Kunnon suunnistus
Kylärinkipyöräily
Mommilanjärven Soutelu
Teuronjoki - melonta
Vanajavesiuinti
Asemajuoksu
45.Poronpolku
Kuntokortti
 Tapahtumat

Hehku-tapahtumat käsittävät peräti kymmenen luontoliikuntatapahtumaa. Kaikki tapahtumat ovat ei-kilpailullisia kuntoilutapahtumia Hyvinkään, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella. Tapahtumat muodostavat ympärivuotisen ketjun, joka kannustaa liikkumaan ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnista kaikkina vuodenaikoina.

Kuntokortti

Jokaisesta osatapahtumasta saa leiman Hehku-tapahtumien kuntokorttiin. Vuoden aikana vähintään kolme leimaa keränneet kuntoilijat kutsutaan vuoden päätteeksi vietettävään palkitsemistilaisuuteen.  Vuonna 2011 palkitsemistilaisuus pidettiin Vierumäen urheiluopistolla Kunnon vuoden hehkutusseminaarin puitteissa. Mukavan yhdessäolon lisäksi viikonlopun aikana oli tilaisuus kokeilla eri lajeja, nauttia hyvistä ruoista ja seurasta. Mukavan iltaohjelman lisäksi arvottiin kutsuttujen kuntoilijoiden kesken yllätyspalkintoja.

Vuoden 2012 vähintään kolmeen tapahtumaan osallistuneelle ja kuntokortin palauttaneelle arvotaan yksi pääpalkinto, mikä on viikonloppu Vierumäen urheiluopistolle. Kuntokortti tulee palauttaa viimeistään 15.10.2012 mennessä Hausjärven liikuntatoimi, Jari Kovanen, Keskustie 2-4, 12100 Oitti.

 
 © 2004 Hehkua liikunnasta ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu