|
Kunnon teot kannattavat oli jatkohanke Hehkua liikunnasta ry:n pääosin vuonna 2004 toteutetun Kunnon tekoja – huomisen hyväksi hankkeelle. Kunnon teot kannattavat hanke päättyi 28.2.2006. Sen tavoitteena oli kehittää edelleen luontoliikuntatapahtumien järjestäjien toimintaedellytyksiä ja yhteistyötä Kanta-Hämeen ja Hyvinkään alueella.
Liikunnan merkitys ihmisten terveyteen on noussut voimakkaasti esille luonnollisen liikkumisen koko ajan vähentyessä. Hyvin järjestetyillä ja organisoiduilla luontoliikuntatapahtumilla kannustetaan erityisesti yritysten henkilöstöä perheineen huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Tehostetun markkinoinnin ja yhteistyön avulla pyritään kasvattamaan terveysliikunnan suosiota erityisesti luonnon muovaamilla liikuntapaikoilla. Hankkeen tavoitteena oli myös verkostoitumisen avulla parantaa talousalueen luontoliikuntatapahtumajärjestäjien toimintaedellytyksiä.
Projektin organisointi
Projektin toteutti Hehkua liikunnasta ry. Vuonna 2003 rekisteröityyn yhdistykseen kuuluu seitsemän luontoliikuntatapahtuman järjestäjätahoa Hyvinkään, Riihimäen, Lopen, Hausjärven, Janakkalan, Lammin ja Hämeenlinnan alueelta.
Hankkeen käytännön toimenpiteitä hoitamaan ei palkattu erillistä projektisihteeriä. Toimenpiteet toteutettiin pääasiassa talkootyönä ja ostopalveluiden avulla.
Lähtötilanne ja yleistavoitteet
Hanke jatkoi Kunnon tekoja – huomisen hyväksi –hankkeen aloittamaa yhteistoiminnan kehittämistä ja luontoliikunnan aktiivista markkinointia. Ensisijaisesti tapahtuma-alueen yhteisöjä ja yrityksiä aktivoitiin hyödyntämään syntynyttä ympärivuotista tapahtumaketjua osana omaa TYKY- ja virkistystoimintaansa. Valmiiksi räätälöidyt ja organisoidut tapahtumat vapauttavat resursseja, jolloin yritykset voivat suunnata voimavaransa omaan ydinosaamiseensa. Ei-kilpailulliset luontoliikuntatapahtumat ovat edullinen ja kestävä vaihtoehto viime vuosien elämysmatkoille. Koska tarjotut liikuntamuodot eivät vaadi erityisosaamista, tapahtumat kannustavat myös omaehtoiseen liikkumiseen ympäri vuoden.
Hankkeen tulokset ja toimenpiteet
1. Markkinointitoimenpiteiden toteutus, seuranta ja kehittäminen.
Toteutettiin ensimmäisessä hankkeessa syntyneen markkinointisuunnitelman toimenpiteet ja tehtiin suunnitelmaan parannuksia ja muutoksia. Näitä toimenpiteitä olivat erilaisissa tapahtumissa ja messuilla esiintyminen (mm. valtakunnallisilla Kunto, retkeily ja fillarimessuilla Helsingissä, Lammilla Pellavamarkkinoilla, Työpaikkaliikunnan festivaalissa Hämeenlinnassa) sekä vuoden lopussa toteutettu suoramainontakampanja yksittäisistä tapahtumista kerätyn osoitteiston pohjalta.
2. Markkinointimateriaalin toteutus.
Suunniteltiin ja toteutettiin yksittäistä kuntoilijaa kannustavat kuntokortit, tapahtumien yhteisesite ja erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin tarvittava markkinointimateriaali.
3. Tiedotus.
Tärkein tiedotuskanava ovat yhdistyksen kotisivut, joita päivitetään säännöllisesti. Lisäksi tapahtumista ja hankkeen keskeisistä toiminnoista tiedotettiin edellisessä hankkeessa syntyneen tiedotussuunnitelman mukaisesti. Lehdistölle, radiolle ja talousalueen merkittäville yrityksille järjestettiin kaksi kpl yleisiä tiedotustilaisuuksia.
4. Yhtenäiset reitistökartat.
Yksittäisten tapahtumien karttojen yhdenmukaistaminen ja mahdollinen karttojen yhdistäminen tai kokoaminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Karttojen toteutus ja jakelu siten, että kartat hyödyntäisivät mahdollisimman monia luonnossa liikkujia. Tämä osio jouduttiin jättämään pois kireän aikataulun ja suuren työmäärän johdosta. Tämän tilalle suunniteltiin ja toteutettiin yhteistä eri tapahtumille soveltuvaa viitoitusta ja reitistön merkitsemistä erilaisten opasteiden avulla.
5. Yhteistoiminnan jatkuvuuden turvaaminen.
Jotta organisoitu yhteistoiminta voi jatkua, tulee tapahtumien tueksi kehittää oheistoimintoja tai löytää yhteistoimintamuotoja muiden alan toimijoiden kanssa. Näitä toimijoita voivat olla mm. terveyden, liikunnan, luonnon, matkailun alalla toimivat yhteisöt tai erilaiset oppilaitokset.
|